Monikielisyys

Mitä on monikielisyys?

Monikielisyys on toinen tämän sivuston ydinkäsitteistä. Se on jotain arjessamme aina läsnä olevaa, mutta usein huomaamatonta. Lähiympäristömme on monikielinen. Suomi on monikielinen. Myös me kaikki olemme monikielisiä. Ehkä uskaltaa sanoa, että jokainen meistä elää useamman kuin yhden kielen kanssa omassa arjessaan.  Tämä eläminen voi olla näkemistä, lukemista, kuulemista tai puhumista: katselet televisiosta englanninkielistä ohjelmaa, käännät kanavaa kuunnellaksesi ruotsinkielisiä uutisia, kuulet eri kieliä matkustellessasi ja osaat itsekin muutaman turistifraasin.

Suomi itsessään on ollut aina monikielinen. Myös laki määrittää valtion monikieliseksi. Perustuslaki tekee meistä kaksikielisen, mutta myös kielivähemmistöillämme on lain takaama asema. Kouluissa opetetaan lain vaatimien äidinkielien lisäksi myös Suomessa uusia kieliä ja lukuisia vieraita kieliä. Suomi ei olekaan vain kaksikielinen, vaan monet uudet ja vanhat kielet ovat osa yhteiskuntaamme.

Yksikielinen, kaksikielinen, monikielinen – yksilö ja ympäristö

Yksikielisyys ei ole normi eikä edes kovin tavallista maailmassa, vaikka niin helposti ajatteleekin. Useampaa kieltä hallitsevaa on voitu pitää taakkana ja kielien sekoittumista toisiinsa riskinä. Aiemmin kaksikielissä perheissä kehotettiin käyttämään vain yhtä kieltä, koska uskottiin, että monikielisyys olisi lapselle liian raskas taakka. (esim. Hansegård, 1968.) Tätä ajatusta on kuitenkin kritisoitu jo kauan.

Kaksi- ja monikielisyydellä tiedetään olevan lukuisia positiivisia puolia. Kaksikielisillä on esimerkiksi keskimääräistä parempi kyky tarkkaavaisuuden suuntaamista vaativissa tehtävissä (Bialystok 1992) ja he ovat usein kielellisesti tietoisempia kuin yksikieliset (Bialystok 1991, Jessner, 1999). Laajassa kanadalaisessa tutkimuksessa on myös todettu, että dementian keskimääräinen diagnosointi-ikä oli kaksikielisillä neljä vuotta myöhäisempi (Bialystok et al. 2007). Vaikka kahden kielen käyttö ei voi estää dementiaa, se näyttäisi auttavan henkilöä selviytymään pidempään ilman oireiden ilmenemistä.

Kuka sitten on monikielinen? Tavallisesti kaksi- tai monikielisyys ymmärretään lähes äidinkielen kaltaiseksi useamman kielen hallinnaksi. Tämä siis tarkoittaisi, että vain monikielisessä perheessä lapsesta asti kasvaneet ovat monikielisiä. Entä sitten pitkään ulkomailla asuneet? Tai vaikkapa koulussa kieliä opiskelevat? Entä ympäristöt, joissa arkisin tarvitaan useampia kieliä? Sitten ovat vielä esimerkiksi vain vähän tai hyvin kapealla alueella kieltä käyttävät. Voiko ihminen olla monikielinen, jos hän osaa puhua vain ammattiinsa liittyvistä asioista kolmella kielellä?

Kielen osaaminen syntyperäisen tavoin ja lähes täydellisesti tarkoittaisi sitä, että meidän pitäisi oppia ääntämään kieltä, kuten sitä syntyperäisesti puhuva. Mutta mitä murretta se tarkoittaisi ja millainen kielenkäyttäjä olisi mallina? Syntyperäistä kielenkäyttöä on monenlaista, eikä aina ole helppo päättää mikä tulisi valita tavoitteeksi. Ja silloin kun puhumme kielen hallitsemisesta täydellisesti, annamme jollekin tietylle tavalle käyttää sitä enemmän arvoa kuin muille. Nykytutkimuksessa esiintyy usein ajatus, että jokainen on – omalla tavallaan – monikielinen. Tällöin täydellisyyden tai syntyperäisyyden sijaan tärkeämpää on se, että pystymme viestimään tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Joskus se voi tarkoittaa pelkkää kykyä ymmärtää kieltä. Voit esimerkiksi ymmärtää tarpeeksi ranskaa käydäksesi keskustelua, mutta pystyt paremmin vastaamaan englanniksi.

Omaa monikielisyyttään voi lähestyä esimerkiksi sen kautta, mitä kieliä näkee ja kuulee. Lähes jokainen meistä on päivittäin kosketuksissa englannin kanssa. Kieli voi tulla vastaan mainoksessa bussipysäkillä tai radiokappaleessa tai netissä. Jokainen voi kokeilla esimerkiksi pientä projektia, jossa kuvaat tai kirjaat ylös, kuinka monta kieltä kohtaat päivittäin. Pienessä kaupungissakin vastaan tulee uskomaton kirjo kieliä, joille olemme joskus arjessamme sokeita.

Monikielisyys koulussa

Kielipoliittiset ratkaisut ovat aiemmin useimmiten korostaneet yksikielisyyttä. Tuolloin ajateltiin, että koulutuksen on parasta tapahtua yhdellä kielellä ja pelättiin kielten vaikuttavan haitallisesti toisiinsa. Tämän vuoksi saatettiin jopa kieltää oppilailta heidän oman äidinkielensä käyttö. Näin tapahtui esimerkiksi saamenkielisille lapsille aina 1970-luvulle saakka. Nykyään Suomessa ja maailmalla luotetaan myös siihen, etteivät kielet turmele toisiaan ja usean kielen rinnakkaiskäyttöä edistäviä ratkaisuja on olemassa. Käynnissä on esimerkiksi saamen kieliä elvyttämään pyrkivää kielipesätoimintaa. Suomessa on myös virallisesti kaksikielisiä kouluja ja kielikylpytoimintaa.

Koulujen kieltenopetuksessakaan ei tarvitse pelätä monikielisyyttä. Oppitunnillakin voi olla käytössä useampi kieli – ja tämä voi tarjota myös tilaisuuksia kielestä keskusteluun ja uuden oppimiseen. Maailmalla eri kielten vaihtelusta puhutaan usein englanninkielisellä sanalla translanguaging (Ofelia Garcia).

Esimerkki Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen kurssilta

Kurssilla opetti viisi opettajaa ja yksi tutkija. Heidän kielitaitonsa kattoi mm. suomen, ruotsin, englannin, ranskan, venäjän, slovakin ja espanjan. Opiskelijoita oli 19, jotka osasivat edellä mainittujen kielien lisäksi mm. italia, tanskaa, norjaa, portugalia, kreikkaa, suomalaista viittomakieltä… Kurssilla ohjeistettiin suullisesti eri kielillä ja kirjallisesti englanniksi. Kurssin sisältönä oli aina ensin alustuksia kielestä, kulttuurista ja kulttuurienvälisestä viestinnästä, minä jälkeen tehtiin tehtäviä. Tehtäviä olivat esim. esittelyt eri kielillä, monikielinen neuvottelutilanne, monikielinen tarinankerronta.

Opiskelijat: ”I loved the idea of changing language every time…

Opettajat: ”Participating in the course teaching team has been a thrilling experience…

Kyppö, Natri, Pietarinen & Saaristo 2015: Use your languages! From monolingual to multilingual interaction in language class.

Monimuotoinen, tilanteisesti vaihteleva ja ajassa muuttuva kieli

Maisema ympärillämme on täynnä erilaisia kieliä. Käytämme kieliä sekä kasvokkain että virtuaalisissa ympäristöissä. Monikielisyydelle on paremmat edellytykset kuin koskaan. Ympäristömme tarjoaa meille erilaisia ja erikielisiä tarjoumia (affordances) – mahdollisuuksia havaita ja hyödyntää nähtyä ja kuultua kieltä – paljon runsaammin kuin joskus osattiin kuvitellakaan (Gibson 1970; van Lier 2004). Ovatko käsityksemme kielestä pysyneet maailman muutoksen mukana? Entä opetus?

Kansallisvaltioiden myötä kehittynyt ajatus kansakunnan yhdestä yhtenäisestä kielestä loi myös yhden kansallisen standardin suomen kielelle. Tuo standardi samastui vahvasti kirjoitettuun kieleen ja ajattelu on dominoinut näihin päiviin asti. Mutta onko kielitaito vain tietyn kirjakielisen muodon hallintaa? Ankaran standardikielen vaalimisen sijaan kieltä voi lähestyä ilmiönä, jossa muoto, merkitys ja käyttö yhdistyvät. Puheemme saa merkityksen siinä kontekstissa, jossa sitä käytämme ja konteksti määrittää sitä, millaisia muotoja voimme valita. Tähän malliin mahtuu myös rinnakkain useita kieliä.

Millaisia seikkoja tämän päivän opetuksessa olisi sitten syytä pohtia? Näitä voisivat olla esimerkiksi kysymykset siitä:

  • miten vaalitaan monikielisyyttä, erilaisten asenteellisten, poliittisten, taloudellisten ja käytännöllisten näkökulmien ristitulessa?
  • miten asennoidutaan kielenkäyttöön enemmän osaamisen kuin osaamattomuuden kautta? nähdäänkö suomi toisena kielenä -oppijan kielitaito puuttellisena suomen taitona vai huomataanko hänen monikielisyytensä resurssina?
  • miten irrottaudutaan ’oikeakielisyyden’ pakkomielteestä? onko vain yksi oikea tapa käyttää kieltä?
  • miten arvioidaan oppimista sitä tukevalla ja edistävällä tavalla? (ks. Black & Wiliam 1998, myös dynaaminen arviointi Lantolf & Poehner 2008).
Advertisements

Blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: