Informaalit oppimisympäristöt

Informaali oppiminen

UNESCO:n mukaan oppiminen voidaan karkeasti jakaa kolmeen formaaliuden tasoon (UIL 2012):

  • Formaali oppiminen tapahtuu muodollisissa koulutusympäristöissä, joissa opetus on hyvin säänneltyä. Opetuksen suorittamisesta annetaan yleensä todistuksia ja diplomeita, jotka pätevöittävät tiettyihin ammatteihin jne.
  • Non-formaali oppiminen muodostuu erilaisista vaihtoehdoista formaalille oppimiselle tai täydentää sitä. Esimerkkeinä ovat esimerkiksi erilaiset täydennyskoulutukset, avoin yliopisto, kansanopistot ja muut ”epävirallisemmat” koulutukset, jotka saattavat olla säänneltyjä mutta tarjoavat oppijalle joustavampia mahdollisuuksia suorittamiseen
  • Informaali oppiminen tapahtuu jokapäiväisessä elämässä erilaisissa yhteisöissä yksilön kiinnostusten ja aktiviteettien perusteella. Tästä voidaan eritellä esimerkiksi kokemalla oppiminen, joka yleensä keskittyy nimensä mukaisesti kokemuksen kautta oppimiseen.

Eri tutkijat saattavat myös erottaa toisistaan informaalin oppimisen ja tahattoman oppimisen (incidental learning), jossa oppiminen tapahtuu ns. vahingossa ilman tavoitteellisuutta, mutta suuressa osassa tutkimusta tahaton oppiminen sisältyy informaaliin oppimiseen.

Nykyään tämä formaaliuden kolmijako ymmärretään enemmän jatkumona kuin toisistaan selkeästi erotettavissa olevina kategorioina. Nämä oppimisen tasot myös vaikuttavat toisiinsa merkittävästi: oppilaat tuovat kouluympäristöön tietoja ja taitoja koulun ulkopuolelta, ja samoin koulussa opitut työtavat ja sieltä saadut oppimisen resurssit vaikuttavat huomattavasti siihen, kuinka informaaleissa ympäristöissä opitaan (Hager and Halliday 2009). Informaalia oppimista myös tapahtuu koulussa, oli se sitten välituntien aikana, oppilaan oman puuhastelun tuloksena tai ajatustyönä. Mm. tämän takia osa tutkijoista (esim. Benson & Reinders 2011) tekee jaon mielummin oppituntien ja niiden ulkopuolisen oppimisen välille kuin eri formaaliuden tasojen välille. Tässä tekstissä termiä informaali oppiminen käytetään lähinnä tässä merkityksessä, luokkahuoneen ulkopuolisena oppimisena.

 

Informaalit oppimisympäristöt

Erityisesti kielten opetuksessa tiedetään, kuinka tärkeää on kielen käyttö arkisissa tilanteissa koulumaailman ulkopuolella. Joidenkin arvioiden mukaan informaali oppiminen kattaa jopa 75% kaikesta oppimisesta (Tuomisto 1998: 38). Informaalit oppimisympäristöt mahdollistavat autenttisen, monipuolisen ja omiin kiinnostuksen kohteisiin liittyvän kielen käytön ja sitä kautta sen oppimisen. Nykyään internetin ja globalisaation ansiosta myös monikielisyys on arkipäiväistynyt, ja jopa enimmäkseen suomenkielisissä harrastusyhteisöissä törmää monikielisyyteen ja kielten sekoitteluun.

Suomessa yleisin informaali kieltenoppimisympäristö on ehdottomasti vieraskielinen, erityisesti englanninkielinen media. Kirjat, televisio, elokuvat, musiikki ja videopelit ovat olleet jo pitkään tärkeitä apuja kielten opiskelussa, mutta erityisesti internetin maailmanvalloituksen jälkeen erilaiset online-yhteisöt ovat olleet eräs tärkeimmistä vieraiden kielen käytön areenoista. Muuhun mediaan verrattuna internet tarjoaa enemmän mahdollisuuksia käyttää itse kieltä yhdessä muiden kanssa, oli kyseessä sitten blogit, foorumit tai online-moninpelit. Samalla tarjolla on myös paljon resursseja perinteisempään kielenoppimiseen, kuten Duolingo tai Lang8.

Median lisäksi toinen tärkeä tapa oppia kieltä on tavata eri kielten puhujia ja käyttää kieltä heidän kanssaan. Perinteisempien matkustelun ja luokassa käyvien vierailijoiden lisäksi on nykyään tarjolla monta erilaista tapaa tavata vieraiden kielten puhujia. Kielikahvilat sekä erilaiset each one teach one-tyyppiset tutorointiohjelmat löytyvät nykyään sekä oikeista kahviloista että internetin palveluista, ja eipä perinteinen kirjekaveritoimintakaan ole vielä kuollut.

 

Miten panostaa informaaliin oppimiseen?

Kaikilla oppilailla on jo kokemusta informaalista oppimisesta ja he törmäävät eri kieliin jatkuvasti niin koulussa kuin sen ulkopuolella, joten mitä opettaja voi tehdä lisätäkseen tätä?

Ensimmäinen tapa on tehdä oppilaat tietoisiksi informaalista oppimisesta: Missä he kuulevat/näkevät eri kieliä? Mistä he voivat löytää kiinnostavaa materiaalia kohdekielellä? Missä he voivat käyttää itse kieliä?

Oppilaille kannattaa siis tarjota kielen tunneilla resursseja omaehtoiseen opiskeluun sekä lisätä heidän kielitietouttaan. Ehdota oppilaille kirjoja, musiikkia ja televisiosarjoja kohdekielellä, kerro paikallisesta kielikahvilatoiminnasta tai opasta yksittäistä oppilasta löytämään kiinnostuksen kohteisiinsa liittyvä vieraskielinen foorumi. Neuvojen ei tarvitse aina olla kovin isoja, jotta niillä voisi olla suuri vaikutus.

Resurssien tarjoamisen ja kielitietoisuuden lisäksi on kuitenkin tärkeää muistaa myös muut itsenäisen oppimisen taidot. Informaalin oppimisen yksi suurista ongelmista on se, että oppilaat voivat itsenäisesti törmätä millaiseen tietoon ja kieleen tahansa. Mediakritiikki sekä monilukutaito ovat siis tärkeitä asioita pitää mielessä myös kielen tunneilla. Kielen oppimisessa esim. valheelliseen tietoon törmääminen ei ole niin suuri ongelma, mutta yhtenä esimerkkinä voisi käyttää esimerkiksi norjankielisen sanaston ilmestymisen ruotsinoppilaille Skam-sarjan kautta. Samoin internetissä slangi ja rennommat rekisterit jäävät helposti oppilaille päälle. Näissä tilanteissa auttaa, kun oppilaat tunnistavat miten Ruotsi ja Norja eroavat toisistaan tai he tietävät miten eri kielen rekisterit toimivat ja missä tilanteissa niitä käytetään.

 

Lisää tietoa informaalista oppimisesta voit löytää esimerkiksi seuraavista lähteistä:

 

Aittola, T. (1998b). Informaali oppiminen erilaisissa oppimisympäristöissä. In L.

Laurinen (ed.), Koti kasvattajana, elämä opettajana. Jyväskylä: Atena, 171-234.

Ala-Kyyny, J. (2012). The role of English-language music in informal learning of English. Jyväskylä.

Bell, P. (2009). Learning science in informal environments: People, places, and pursuits. Washington, DC: National Academies Press.

Benson, P. & Reinders, H. (2011). Beyond the language classroom. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Cross, J. (2007). Informal learning: Rediscovering the natural pathways that inspire innovation and performance. San Francisco: Pfeiffer/Wiley.

Hager, P., & Halliday, J. (2009). Recovering informal learning: Wisdom, judgement and community. Dordrecht: Springer.

Singh, M. k. (2015). Global Perspectives on Recognising Non-formal and Informal Learning: Why Recognition Matters. Cham: Springer International Publishing.

 

 

 

Advertisements

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: